lauantai 21. huhtikuuta 2012

Seven Sept Sieben Sju Seitsemän

Onnea meidän pikkuiselle ihanalle tytölle siitä että eilen kello 23.23 tuli jo seitsemän ihanaa kuukautta ikää täyteen<3 Maailman upeimmat ja antoisimmat kuukaudet, ikinä en ois osannut kuvitella että näin ihanaa tulee olemaan. Tänään aamulla kun pötköteltiin sängyssä koko perhe ja kuunneltiin musiikkia niin Otto laittoi sellasen biisin jota me aina soitettiin Tirriäiselle sillon kun se oli vielä masussa ja mä en oikeesti voinu estää onnenkyyneleitä valumasta ku mulle tuli niin yltiöonnellinen olo. Miten mä oonkin voinut saada kaksi noin ihanaa ihmistä mun elämään? Mä muistin sen odottavan jännittävän tunteen kun me aina viime kesänä soitettiin masuvauvalle sitä biisiä ja mua aina itketti sillonkin ja en osannu yhtään kuvitella ees että miten upeeta voi olla äitinä oleminen. Me ei yhtään tiedetty millanen tyyppi siellä masussa asusteli, mutta kyllä Tiara on ylittäny miljoona kertaa kaikki meidän toiveet ja oletukset, vaikka tiiettiinkin et ei meidän muksu voi mikään ihan pönttö olla ku se on meidän, eiku!
             Sitä aina joka kuukausi herää tajuamaan sen että kuinka paljon kuukauden aikana voikaan tapahtua kehitystä, niin lapsessa kuin vanhemmissakin. Joka kuukausi kun ikää tulee lisää mä jaksan hämmästellä sitä miten paljon lapsi oppii uusia asioita 30 päivän aikana, miten isoja asioita! Jos aikuinen olis kykeneväinen oppimaan noin suuria juttuja niin lyhyessä ajassa niin mehän oltais kaikki ihan älyttömän fiksuja!  Mutta kyllä mun mielestä meissä vanhemmissakin tapahtuu kehitystä aina kuukauden aikana, joka kuukausi (no okei joka päivä) mä huomaan rakastavani meidän neitiä vielä miljoona kertaa enemmän. Ja joka kuukausi mä opin tuntemaan sen paremmin, mistä se tykkää, mistä ei tykkää, mikä saa nauramaan ja mikä ehkä päristelemään. Millä saa pienen itkun loppumaan ja mikä saa ihanan suloisen hymyn Tiaran kasvoille. Okei no Tiara hymyilee melkeinpä aina, nauru on vähän vaikeempi; siihen tarvitaan joko pomputtelua tai masun nuuskutusta, kutituskin joskus toimii. 
                  Mä oon myös oppinut Tiaralta ihan hirveän paljon. Se kunnianhimo ja periksiantamattomuus mikä lapsilla on, on aivan mieletöntä. Se kuinka ne jaksaa yrittää, yrittää ja yrittää niin kauan että ne onnistuu.  Sen mäkin haluan oppia vielä, että en luovuta vaan pyrin johdonmukaisesti siihen että onnistun, esimerkiksi koulutuksen kanssa, enkä mee sieltä mistä aita on matalin tai edes keskeltä. Mä haluan pyrkiä just tasan sinne mitä mä eniten haluan, enkä tyytyä yhtään vähempään. Eniten sen vuoksi että haluan tarjota tuolle mun ihanalle tyttärelle parhaan mahdollisen elämän. Huh, menipäs syvälliseksi, nyt vastapainoksi vähän kuvia meidän ilopilleristä:

Velmu<3

"Oon maailman sulosin ja tiiän sen!"

"Hmmmm...."

"On tää LUOMU riisikakku ihan jees ehkä!"

" EI vitsi ei vitsi ei vitsi, mä saan PORKKANARAASTETTA!!!"

"Siis tää on niin hyvää!"

"Voittajan on helppo hymyillä!"

"EIhän se äiti haittaa et vähä sotken, eihän?"

"Lusikanki saan jo laitettuu suuhun, kyl must tulee vielä iso tyttö!"

"Namnam lusikkaa on kivaa purra!"

Mä voisin vähän kertoa teille mitkä jutut on tällä hetkellä Tiaran mielestä hot, pop ja rock ja mitkä on siis ihan not:

+ istuminen
+ masulleen makoilu ja ryömimisyritykset
+ tuttinauha
+ sormiruokailu
+ nokkamukin pureskelu
+ xbox ohjaimenräpellys
+ nuuskuttelu
+ pomputtelu
+ äidin ja isin naaman repiminen, hakkaaminen ja raapiminen
+ kirjojen pureskelu
+ kaiken pureskelu
+ musiikin kuuntelu
+ äidin laulaminen
+ muskari

- selällään makoilu
- kalaa sisältävät soseet
- kirjojen lukeminen rauhassa (se pureskelu on kivempaa)
- nokkamukista juominen
- vesi

"Nyt naurattaa kun on masu täynnä maitoa!" (ja nassu)

Vaippa päässä on hyvä olla!

"Kyllä naurattaa ku se isi mua niin kovasti aina kiusaa!"

"Paidassa on likaa mut se ei mun menoa hidasta!"

"Ja arvatkaa mitä just äsken tein, mä pidin mun varpaista kiinni ja venyttelin sukkia!"

"Se oli huisin kivaa!"

"Oon hoopo<3
 
Mä oon maailman onnellisin iloisen, pirteän, avoimen, vastaanottavaisen, kauniin, rauhallisen, riehuvaisen, aurinkoisen, kultaisen, rohkean, hauskan, notkean, vekkulin, äänekkään, söpön, suloisen ja ihanan rakkaan tyttären äiti <3

Aivan ihanaa viikonloppua teille kaikille, ja kiitos että jaksatte seurata meidän juttuja täältä ja kannustaa ja iloita aina meidän kanssa. Käykääs ihanaiset vielä osallistumassa arvontaan jos ette vielä ole osallistuneet, enää yksi päivä aikaa!

Mä alan nyt laitteleen ruokaa ja pian voisin vähän meikkailla kun mennään naapuriin kylään koko perheen voimin niin saa Tiara ja Elias vähän leikkiä keskenään ja me isommat lörpötellä kaikesta maan ja taivaan välillä. Moikkamoi ihanat<3

49 kommenttia:

  1. Aivan ihana<3 ei ees sanat riitä kertomaan, mut yritän silti! :D Noita onnentuulahuksia tulee, voin luvata, joka päivä vielä vuosienki päästä!<3 Sitä joskus vaan kattoo lastansa ja perhettä ja miettii että nyt sitä on tasan siellä mistä aina haaveiliki, äitinä ja perheenä. Oma perhe on maailman rakkain ja täydellisin! Ja se kipu mikä itelle tulee jos joskus ei meekkään hyvin tai lapsi on kipeä ja siihen sattuu, se on hirviä :/ Mulla meinas itelläki itku päästä ku Otolle laitettiin nyt muutama pv sitte kanyylia, KUUS kertaa yrittivät laittaa ja toinen urheesti ei itkeny ku viis kertaa eka pistettiin ja tongittiin, vasta ku sanottiin että vielä pitää yrittää niin toinen alko itkeen että "äiti, ei enää, äiti käy kipiää, äiti ei enää, älä anna pistää.." :( Sattu itteenki vähintään yhtä kovaa, mut jos ois ite alkanu itkeen niin Otto ois menny varmasti ihan paniikkiin. Mutta ne on kovia tunteita mitä äitinä voi kokia, hyvässä ja huonossa :) Varmaan kaikki ne hormoonitki sen tekee, ja tai tietty oma motiivi perheenä ja äitinä? Kauhia ku meni mullaki ny syvälliseksi :D

    Mut pakko sanoa yks asia minkä huomasin! Oon (omastamielestä) kauheen hyvin aina nähny tietyn ikäsistä vauvoista, että miltä ne näyttää esim 3vuotiaana, ja osaan lähes kuvitella miltä ne näyttää suunnilleen aikusina. Ja teijän Tiarasta tulee kyllä kaunis! <3 voi että! :D Niin erikoiset piirteet ja mahottoman kaunis hymy ja perusilme, niinku tuo "Hmmmmm" ja "Siis tää on hyvää" kuvassa :D ihania! Ja nää vimpatki tietty :) Kaunis lapsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, mä kyllä uskon että noita hetkiä tulee vielä monen monta tulevaisuudessakin, en usko että sitä koskaan pystyy käsittämään miten on voinut saada jotain niin ihanaa :) Voi teidän Otto parkaa, kamalaa kun joutu noin monta kertaa pistämään :/ Toivottavasti nyt on jo parempi olo Otolla! Ja oon kyllä itekkin huomannut että tälleen äitiyden myötä on tullu paljon tunteellisemmaksi :D

      Ja voii mäki oon kyllä sitä mieltä et Tiarasta tulee maailman kaunein tyttö :D Mut niinhän ne äidit aina omasta lapsestaan<3 Mut kiitokset Tirriäisen puolesta ;D

      Terkkuja sinne ja myös sulosille pikkumiehille! :)<3

      Poista
  2. Ootko miettinyt millaisen kuvan vauva-arjesta annat noille alaikäisille lukijoille (jotka kattaa sun lukijoista jopa puolet)? En epäile, etteikö teillä olisi ihanaa (olet onnekas), mutta suoraan sanottuna hirvittää, kuinka moni noista alaikäisistä on vauvakuumeilevia teinejä, jotka ryhtyy naiiveina perustamaan perhettä, kun se näyttää olevan niin ihanaa ihanaa! Vaikket itse olisikaan vielä sitä kokenut, niin vanhemmuuteen KUULUU myös kattava skaala negatiivisia tunteita, se on osa rakkautta, ja ne tulee väistämättä vastaan jossain kohtaa. Ei välttämättä vielä, mutta Tiarahan ei ole vielä oppinut liikkumaan eikä ole tehnyt hampaita, eli älä vielä ärähdä mulle :) Kun se hetki koittaa, niin toivon, että tuot niitäkin esille, jotta noi nuoret naisen alut, tulevat äidit, osaa odottaa jotain realistista, eikä vaaleanpunaisia pilviä ja ruusuilla tanssimista. Olet sen verran iso bloggaaja, että olet auttamatta myös esikuva monille. Kaikkea hyvää teille (ihan oikeasti aidosti onnea, olet ihana) ja onnea tuleviin itkupotkuraivareihin ;D

    - anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on sillon niiden teinien ongelma :)
      Iinan elämä on varmasti niin ihanaa kun hän sanookin täällä blogissa, eikä Iina ole vastuussa hänen lukijoiden teiniraskauksista tai muutenkaan hänen lukijoistaan.
      Jos Iinan elämä on ihanaa ja Tiara on enkelilapsi niin pitäisikö tänne etsiä negatiivisia puolia vauva-arjesta väkisin?
      Tossiaan onhan kaikilla tähänkin asiaan eri mielipiteitä, itse tykkään kun Iina kirjottaa elämästään Tiaran ja Oton kanssa, tulee ittekkin niin hyvälle tuulelle ku lukee muten hyvin niillä menee.

      Poista
    2. Joo ja jos Iina sanois jotai negatiivista, nii tänne tultais valittaa, et oma on ongelmas, mitäs hankit vauvan. Ja pitäiskö Iinan kertoo tääl Tiaran jokasesta itkukerrasta. Kai jokanen nyt tajuaa ettei vauvan kans oo mitää ruusuilla tanssimista

      Poista
    3. Ahaa, no tää Iinan blogi onkin ainut vauvablogi maailmassa, eikä mistään muualta, edes kavereilta voi saada muuten tietoa millasta vauva-arki voi olla. Kuten fiksu tyyppi edellä mainitsi, se on kyllä niiden teinien oma ongelma. Kukaan, etenkään Iina ei kehota täällä ketään hankkimaan muksuja just sen takia kun Tiaran kanssa on ihanaa. Tosi outoo kyl mun mielestä miettiä tommosta... Koht ei saa varmaan julkasta Tiarasta kuviakaan ku alaikäisistä saattaa tuntuu siltä et vauvat on tosi söpöjä. Ihme holhoamista thinks I.

      Poista
    4. Iina luultavasti tietää mitä on tulossa kun Tiaralle tulee lisää ikää, mutta ne "negatiiviset" asiat otetaan silloin vastaan tervetulleina, eikä nyt. En ymmärrä palautettasi ollenkaan, lapsen kanssa elämä on yhtä juhlaa ja ihania hetkiä kertyy miljoonia. En sano, etteikö huonoja hetkiä olisi, mutta positiiviset niistä korvaa aivan kaiken. Kuinka joku voi olla noin suoraansanoen kateellinen ja katkera toisen onnellisesta elämästä?

      Poista
    5. Mua aina jotenki huvittaa tällanen, että ei jakseta venaa että se bloggaaja itse tulisi vastaamaan tällasiin vaan porukalla on hirvee tarve päästä heti puolustelemaan sitä :D vaikka ei kai siinä mitään väärääkään ole :D

      Poista
    6. Mitä ihmettä..? Mitä epärealistista siinä on, noin vauva-arki menee Iinan ja Oton huushollissa. Kaikilla on oma elämänsä ja kenenkään lapsi ei ole samanlainen. Pitäisikö Iinan nyt siis mielestäsi hävetä ja ajatella kaikkia tuhansia ja miljoonia eri vanhempia tai teinejä tai alaikäisiä ennenkuin kertoo millasta heidän arkensa on? Käsittääkseni tämä blogi koskee juurikin Iinan ja Oton elämää, eikä alaikäisten vauvakuumeisten tyyppien mieltymyksiä...

      Poista
    7. Niin no niinhän mä sanoinkin että varmasti onkin ihanaa tällä hetkellä, enkä tarkoittanut että pitäisi väkisin kirjoittaa jotain negatiivista, mitä ihmettä? Tarkoitin nyt lähinnä että voihan sellaisista asioista kirjoittaa ihan yleisesti? Ja pyysin että sitten jos ja kun niitä vähemmän kivoja juttuja tulee vastaan niin että NEKIN tulisi esille täällä. Eikä iinan blogi ookkaan ainoa vauva-blogi, mutta on se ylivoimaisesti suurin kaikista mitä itse tiedän. Jännä tää ilmiö että heti leimataan katkeraksi ja kateelliseksi jos antaa palautetta! :D siis onhan mullakin maailman ihanin ja HELPPO lapsi, mutta en oo kenellekään koskaan väittänyt etteikö mulla olisi koskaan myös ärsyttänyt! Meillä siis ollaan jo tehty hampaita ja opittu liikkumaan ja niiden myötä tuli yöitkuja joita ei sitä ennen oltu koettu. Iinan blogi vaan pomppas mieleen kun luin yhtä juttua missä puhuttiin siitä miten oma lapsi OTTAA KAIKILLA JOSSAIN VAIHEESSA PÄÄHÄN eikä se tarkoita että rakastaisit lastasi yhtään sen vähemmän kuin aiemmin, päinvastoin. Ihan niinkuin parisuhteessa, niin ei se toinen osapuoli ole aina vaan ihana ja kultainen, välillä senkin naama pistää vituttamaan. Silti sitä rakastaa. Ja kuinka suurta se rakkaus onkaan, kun se kestää vitutuksenkin. Ei mulla muuta, kiitos.

      - anna

      Poista
    8. Mä kehottaisin Annaa miettimään, että jos joku pitää mun blogia ainoana mallinaan vanhemmuudesta ja lapsiperheen arjesta, että onko vika silloin mussa blogin kirjoittana vai jossain ihan muualla? Jos joku ihan oikeasti on sen verran yksinkertainen että ajattelee kaikkien ihmisten perhe-elämän olevan juuri niin ihanaa kun mitä mä kirjoitan täällä ja sen pohjalta hankkiutuu raskaaksi 15-vuotiaana, niin mä en kyllä koe olevani siitä millään tavalla vastuussa, silloin on mennyt kyllä ihan jollain muulla kasvatus pieleen.

      Mä en myöskään oo koskaan täällä väittänyt että se jos oma lapsi ärsyttäis tarkottaisi sitä että rakastaisi sitä vähemmän tai mitään muutakaan, eikä se sitä tarkoitakaan. Mutta et sä voi ensinnäkään a) vaatia mua kirjoittamaan täällä negatiivisistä jutuista jos en itse sitä halua ja b) olettaa että mullakin olisi negatiivisia tunteita Tiaraa kohtaan "koska kaikilla äideillä on ja sä tulet sen kyllä vielä huomaamaan". Mä en tarvii mitää tietoiskua siitä mitä tarkoittaa jos oma lapsi ärsyttää ja siitä kuinka kaikista äideistä tuntuu siltä, eiköhän jokainen äiti osaa ihan itse käsitellä omat tunteensa lastaan kohtaan enkä usko että kenellekään äidille tulee yllätyksenä jos jossain vaiheessa elämää oma lapsi ärsyttää jonkin verran, se on ihan normaalia. Se ei myöskään tee rakastamisesta mun mielestä mitenkään "hienompaa ja vahvempaa" jos se "kestää vitutuksenkin", mun mielestä jokainen äiti rakastaa lastaan omalla tavallaan ja varmasti maailman eniten, vitutti tai ei.

      Sä nostat ittees oikeen jollekki jalustalle ku voi että teillä on ollu niin rankkaa ja kun on tullu hampaita ja on opittu liikkumaan, enhän mä siitä tietenkään mitään vielä tiedä että mitä se äitiys oikeesti on kun meillä ei oo hampaita eikä Tiara kävele :DDD Sitä mieltähän sä olit? Mä odotan innolla kaikkia Tiaran kasvuun liittyviä vaiheita, myös niitä hampaita ja uhmaikää koska ne on tärkeitä kehitysetappeja mun lapsen elämässä. Mä en myöskään aio olla niiden suhteen negatiivisella mielellä, ne on kehitysvaiheita jotka jokainen lapsi ja jokainen vanhempi jossain vaiheessa käy läpi ja toisilla ne on helppoja kuin heinän teko, toisilla taas vaikeampia. Sä et mitenkään voi tietää miten ne tulee meillä sujumaan etkä myöskään voi olettaa että meillä ne olisivat kamalia aikoja. Jos meille tulee vaikeaa, sitten tulee, jos ei tule niin hieno juttu! Mä kirjoittelen kyllä täällä asioista ihan semmoisina kun ne on mutta mun vastuullani ei ole Suomen teinityttöjen seksuaalikasvatus, tää blogi on mun oma harrastus enkä ketään ole pakottanut lukemaan.

      Ensimmäinen asia joka mulla tuli Anna sinun kommentistasi mieleen oli se että onkohan mun lapsen synttäripostaus nyt ihan oikea konteksti tulla valittamaan siitä etten kirjoita negatiivissävytteisesti Tiarasta koskaan? Mulla ainakaan ei tulisi mieleenkään mennä kenenkään toisen muksun äidiltä kysymään että miksei hän kerro ärsyyntymisestään lapseensa tämän synttäripostauksessa...

      Kiitos teille kaikille jotka vastasitte tuohon kommenttiin, teillä oli hyviä ajatuksia ja laitoitte mutkin ajattelemaan tuota aihetta laajemmin :) Tiedä vaikka tässä olisi aihetta mielipidepostaukseen vielä joku päivä! Mahtavaa alkanutta viikkoa kaikille :)

      Poista
    9. Jahas.. En voi muuta sanoa kun että petyin pahemman kerran, kun tulkitsit kommenttini ja ajatukseni tuohon sävyyn.. Meni kyllä hiukan ohi. Enkä todellakaan koita nostaa itseäni millekään jalustalle. Surullista, jos todella koit kommenttini olevan jotenki hyökkäävä jne. Tää nyt oli asia jota olen miettinyt jonkun aikaa, ja kommentoinpa nyt vaan tuoreimpaan postaukseen. Lisäksi näytit taas lukevan jotain rivien välistä, mitä siellä ei todellakaan ollut ja vääristelet sanojani :/, joten en voi muuta sanoa kun harmi. En todellakaan tarkoittanut asiaa noin miten sen koit, mutta "meni jo". En aio sen enempää jatkaa tätä juttua, sillä tuntuu että koitan sanoa mitä tahansa, niin olen nyt jo leimaantunut katkeraksi kateelliseksi, itseään parempana pitäväksi ämmäksi :/

      - anna

      Poista
  3. Voi miten suloinen! :). Varmasti joka toinen kommentti on samaa, mutta silti pakko kommentoida kun saa aina hymyillä kun lukee sun postauksia ja katsoo Tiaran kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah no onhan se aina ihana kuulla kehuja omasta pikkusesta, että ei se ollenkaan haittaa vaikka oiskin joka toinen kommentti samaaa, päinvastoin! <3 Ihana kuulla että meidän jutut hymyilyttää!

      Poista
  4. Tiara on niiiiin suloinen! :) Luin muuten eka, että Tiara ei tykkää kalJaa sisältävistä soseista... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah on se kyllä<3 Ja voisin kyllä veikata et ei se varmaan tykkäis kaljaakaan sisältävistä soseista, vaikkei niitä ookaan tullut sillä maistettua :D:DD

      Poista
  5. Onnea tiaralle ja vanhemmille! 7kk on varmasti menny tosi nopeesti mut varmasti ollu myös teijän elämän parhaita aikoja :) Hyvää viikonloppua ja terkkuja kaikille kolmelle!

    -Nina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksiakiitoksia<3 Ja on kyllä menny ihan super nopsaan mutta ollut tosiaan myös elämän parasta aikaa :) Ihanaa alkanutta viikkoa ja terkut takaisin :)

      Poista
  6. Ohhoh, alotin lukemaan sun blogia sun raskaus aikana ja nytkö jo Tiara on noin iso tyttö :o Onnea vaan valtavasti suloiselle 7 kk tytölle ja vanhemmille (: Niin ja tuosta yhden anonyymin kommentista, että ymmärrätkö millaisen kuvan annat teineille vauva-arjesta näillä postauksilla, niin kyllä vaan täällä yksi 17-vuotias tyttö, joka tykkää hurjasti vauvuoista ja lapsista mutta ymmärtää, että vanhemmuus ei ole pelkästään iloa ja riemua. Mutta eiköhän kaikki fiksut tätä blogia lukevat nuoret sen tajua, ja jos eivät tajua niin ei vastuu ole sulla. Kirjotit muuten tosi kauniisti ton "Mä oon maailman onnellisin iloisen, pirteän... tyttären äiti" (: Toivottavasti itekkin voisin olla yhtä ihana äiti omille lapsilleni sitten joskus (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niii-in, äkkiä se aika vaan menee ja Tiara on jo iso tytsy<3 Kiitoksia paljon! Ja niin, no mun mielestä tuo joka kyseistä aihetta kommentoi aliarvioi ihan törkeällä tavalla teinien ajattelukykyä :D Suoraan sanottuna tuli sellanen olo että hänen mielestään alle 18-vuotiailla ei ole aivoja. Mä en kyllä ole todellakaan sitä mieltä ja siksi uskallankin kirjoittaa asioista sellaisina kun ne on koska luotan mun lukijoiden omaan arviointikykyyn :D

      Kiitoksia paljon aivan superihanasta kommentista ja toivottavasti pysyt meidän matkassa vielä pitkään! Ihanaa kevättä!

      Poista
  7. Oiii tulee ihan kyyneleet silmiin ku vaikutat niin onnelliselta ja tirriskä on nii maailman suloisin<3<3 Mä toivon löytäväni kans semmosen tunteen että sydän on kokonainen:) Ja uskon että sen löytää omasta rakkaasta perheestä:) En malta odottaa että vihdoinki plussaisin! T. Kohta 23 ja ikäkriisi:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aww voii<3 No oon mä kyllä onnellinen ja kyllä tuntuu että mulla on kaikki mitä mä tarvitsen kun on oma perhe, vaikka sitä en kyllä kiellä etteikö mun sydämessä ois tilaa vielä parille pikkuselle perheen jäsenelle ;DD Toivottavasti plussaat pian, paljon onnea yritykseen! Ja hei ei kannata ikäkriiseillä, 23 on just hyvä ikä ja mullakin edessä parin vuoden päästä ;D Mahtavaa loppukevättä!

      Poista
  8. Voi ihanuus Tiara! :) mukavaa kevättä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kyllä<3 Mukavaa kevättä myös sulle :))

      Poista
  9. Mä en vaan kestä. Tiara on niiin hellyyttävä ja vielä niin nätti ja sulonen ja voi, että kuule Iina näkisit mun ilmeen täällä, kun katon näitä kuvia :D Sellanen kestohymy! :D
    Niin, ja Otosta tulee mulla aina mieleen prinssi Daniel! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kulta olet ihana, kauhee ikävä! Ja Tiarakin oli ihan rakastunu suhun :D<3 Hahaa Otto on mun prinssi ;)) Vaikka onkin kyl vielä Danieliakin komeempi!

      Poista
  10. Ihania kuvia, ihana pikkuinen prinsessa :) Ja kyllä, on uskomatonta miten aika menee ja miten paljon ne pienet kehittyvätkään niin lyhyessäkin ajassa. Kokoajan oppivat kaikkea uutta. Ja tekevät kaikkea uutta.

    Ihan maailman parasta on äitinä oleminen. Itse olen nyt 11kk ikäisen pienen pojan äiti ja sanoin on vaikea kuvailla, kuinka paljon rakastan äitinä olemista ja omaa pientä poikaa. Ja kuinka paljon olen itse tässä vajaa vuoden sisällä muuttunutkaan. En olisi tämä ihminen, kuka nyt olen, ilman tuota ihanaa poikaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On Tiara kyllä niin iloinen ja ihana pieni<3 Se tosiaan on uskomatonta miten nopeasti vauvat kasvaa ja aika kuluu, ei sitä vaan voi lakata ihmettelemästä kokoajan!

      Kyllä se äitiys muuttaa ihmistä niin paljon ja mä oon kyllä ihan samoilla linjoilla että en olisi kyllä se ihminen joka nyt oon ellei mulla ois tuota ihanaa pikkuneitiä :)

      Aivan ihanaa kevättä teidän perheelle ja onnittelut jo valmiiksi lähestyvien 1v-synttäreiden johdosta pikkuiselle pojulle!

      Poista
  11. Onpas hymyileväinen Tiara! :--)

    VastaaPoista
  12. Hahaa! Nauroin kun huomasin miten ootte kiinnittänyt lautasen pöytään maalarinteipillä!! :) Näppärää!! :) Täytyy varmaan kokeilla itsekin...sekä tota porkkanaraastetta! Ei oo käyny mielessäkään...

    Kiitos ihanasta blogista!!

    Marianne ja Ilona 8kk

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah toi teippi on kyllä kätevä :D Vaikka imukuppilautanen ois vielä parempi :) ja meillä ainakin porkkanaraaste oli ihan hitti, suosittelen kokeilemaan :D!

      Kiitoksia itsellesi mukavasta kommentista ja mukavaa kevättä sinulle ja pienelle Ilonatytölle jolla on muuten ihana nimi!

      Poista
  13. ihana postaus! <3 :D ootko muuten välillä selaillut läpi sun vanhoja ja ihan ekoja postauksia ja kattellut mitä kaikkee oot kirjoitellut n.vuosi sitten? :) -Jellu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voii kiitoos! <3 Ja joo oonhan mä, välillä tulee myötähäpeä itteeni kohtaan että miten surkeaa mun kirjallinen ulosanti onkaan ollut :D Toivon että ainakin vähän on kehitystä tapahtunut :DD! Terkkuja!

      Poista
    2. eei mun mielestä on just kiva kattella vanhoja :D itekin aina koneelta kattelen melkein koko ajan pojan vauvakuvia ja ihmettelen et mihin se aika katoaa :D kohta sullakin on varmaan se fiilis kun typy kävelee ja puhuu ihania ja hassuja juttuja :D <3 -Jellu

      Poista
  14. voin sanoo että ei kannata antaa hirveesti räplätä sitä xboxin ohjainta, niinku ilman että pelaa, koska pelikonsoli ohjaimet ei kauheesti tykkää sellasesta. ps. kokemusta on....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se ohjain on rikki, ollu pitkään. Sen takia neiti saa sitä räpelöidä.

      -Otto (en jaksanut kirjautua omilla tunnuksilla)

      Poista
  15. Ihana lukea blogiasi, kun olet aika samassa pisteessä kun minäkin. olemme saman ikäisiä ja lapsillamme on 1kk ikäeroa. :)

    ja varmasti ei koko aika ole yhtä hymyä ja naurua lapsen kanssa, niikuin meillä nyt on ruokahetket yhtä itkua, mikään ei maistu ja sit ollaankin koko aika nälkäsiä ja jotain pitäisi koko aika saada.. no onneksi on tiistain neuvola ja näkee vähän miten tyttö kasvanut.

    Mukavia päiviä teille! :)

    Netta ja Lilli !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia :) Ja voi kun kiva et meil on näin samanlainen elämäntilanne :D

      Ja niin, no meillä ei tällä hetkellä oo mitään erityisiä itkunaiheuttajia (onneksi) elämässä eikä Tiaralla oo pahemmin ollukaan mutta eihän sitä tiedä ikinä mitä on tulossa :) Tsemppiä teille ruokailujen kanssa ja mukavia päiviä myöskin! :)

      Poista
  16. Voi vitsi, miten ihana postaus taas kerran! Sä osaat kirjottaa niin mielettömän hyvin, et välillä tulee näitä postauksia lukiessa ihan tippa linssiin (niinku tän postauksen alussa) ja toisinaan taas naurattaa kun kerrot asiat jotenkin niin hauskasti. :)Tää blogi on niin ykkönen!
    Ja voi, miten Tiara onkaan taas kasvanut. Suloinen neiti! :)
    - Tanja -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voii kiitos paljon :)<3 Ihana kuulla että tykkäät noin kovasti :)) Toivottavasti pysyt meidän lukijana jatkossakin :) Ja on se kyllä kasvanut niin paljon, meidän suloinen pikku Tirriskä<3 Ihanaa kevättä!

      Poista
  17. Taas yksi ihana postaus. Kaikki sun postauksen on aina niin ihanan positiivisiä. Ja Tiara on tosi suloinen. Älä lopeta tätä sun blogia, tää on mun ehdoton lemppari blogi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voii kiitos ihan hirveesti <3 Mukava kuulla että sä tykkäät noin paljon<3 En mä aatellut lopettaa, nautin niin paljon tän pitämisestä ja teidän ihanien lukijoiden kommenteista! Mahtavaa kevättä sulle!

      Poista
  18. SIIS mun on nyt pakko sanoo tää! törmäsin sun blogiin ihan sattumalta tässä pari kuukautta sitten ja tajusin heti että mä tiiän tän tytön jostaki että on tosi tutun näkönen! sit mä tajusin että oon joskus vuosia sitten törmänny suhun irc-galleriassa ihan sattumalta ja selaillu sun kuvii siellä! sit ku tajusin mistä mä sut tunnistin mietin hetken että "voiko tää olla sama ihminen!!" vaikutat tosi onnelliselta ja muuttuneelta jos nyt pelkkien kuvien + kommenttejen perusteella voi näin tuntematon ihminen sanoa! ja tätä tunnetta mulla vahvistaa myös se kuinka oot itekki painottanu että oot muuttunu!

    teillä on aivan ihana pikku TIRRISKÄ! <3 ehkä söpöin lempinimi ja oikeeki nimi minkä tiiän! prinsessanimi :) ja siis voiko lapsella olla noin loistavia ilmeitä! tulee itellekki ihan vauvakuume, mut jos tuun raskaaksi nii en sit syytä sua ;)

    ihanaa kevättä/kesän alkua teijän perheelle!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi♥