maanantai 30. huhtikuuta 2012

Viikon villi länsi

Otsikon merkitys selviää hieman myöhemmin, mutta ai että nyt kyllä on tullut kunnon intiaanikesä tai ainakin on tuloillaan! Vietettiin eilen kyllä ihan mielettömän ihanat tunteroiset taas ulkosalla ja tällä kertaa koko perheen voimin. Ostinpa kesän ensimmäisen irtojäätelönkin aurinkorannan rantabulevardin jäätelökojusta, nami! Ennen ulkoiluakin olin jo ahkerana siivoamassa, suihkussa ja meikkaamassa ja päästiinkin liikkeelle kahdentoista aikoihin. 
              Herättiin koko perhe jo ennen kahdeksaa ja mä sain sitten loistoidean alkaa siivoamaan kylpyhuonetta, hinkkasin kaakeleita pari tuntia hammasharjalla ja nyt voin sanoa että ei oo meidän kylppäri ikinä ollut noin siisti. Silloin kun muutettiin tähän niin meidän suihkun kohdalla kaakelit ja niiden saumat oli aivan järkyttävän mustuneita, vaikka muu kämppä oli aivan siisti. Mä oon tässä vuoden aikana joka ollaan täällä asuttu niin yrittänyt kaikin mahdollisin keinoin melkeinpä niitä putsata ja ei oo lähteny mihinkään ennen kuin eilen jolloin otin sitten tosi järeät aseet eli hammasharjan ja Cillit Bangin supertehovaahdon käyttöön. Ja nyt ne kiiltää puhtautta ja tuoksukin on raikas, jes! Ranteessa rasitusvamma taas nostelee päätään mutta oli kyllä sen arvoista. Mulle on tullut joku siivousneuroosi, mua ahdistaa heti jos jossain on sukka ees vinossa lattialla, mut toivottavasti tää neuroosi ois pysyvän laatuinen niin pysyis kämppä aina näin ihanan siistissä kunnossa! Mutta tässäpä vähän kuvia meidän eiliseltä ja päivän asua myöskin:




Päivän asu:
Ruutupaita ja leopardivyö - H&M
Farkut ja leopardiballerinat - ZARA
 










Tuolla otsikolla viittasin meidän päivän sapuskaan joka oli kyllä aikamoinen viikon villilänsi useammassakin merkityksessä. Heitettiin vaan kaiken maailman pöperöt yhteen mitä kaapeista löytyi ja lisäksi siitä tuli aika texmexiä. Alunperin meidän piti tehdä Italianpataa, mutta loppujen lopuksi tehtiin Nachos Supremeä omilla lisämausteilla ja ihanilla crisp -perunoilla. Tässäpä vähän kuvamateriaalia sörsselistä ja ehkä pieni ohjeen tynkäkin:


Tässä siis alkuperäinen ohje josta lähdettiin liikenteeseen, toivottavasti saatte jotain selvää vaikka minä tai kamera ei osattu oiken jostain syystä tarkentaa kunnolla!
 Meidän ohje oli samanlainen mutta jätettiin pavut pois koska niitä ei ollut ja lisättiin tilalle itse tacomaustettu jauheliha sekä tuoretta chiliä. Meillähän ei tietenkään ollut Taco-maustetta joten taiteilin sellaista grillimausteesta, paprika-cashew -tahnasta ja pienestä lorauksesta tomaattimurskaa. Hyvää tuli!



Meidän "laakea" tarjoiluvati :D Mut tuohon sai parikin kerrosta helposti mahtumaan, kuvassa vasta yksi kerros siis.

Ruokajuomana lähestyvän vapun kunniaksi Simaa ja tietysti cokista!

Ja tuo sinapin näköinen köntsä on guacamolea, naminaminam!
Ja vielä muutama ihana otos meidän hymytytsykästä, saatte nyt vain tyytyä näihin ainaisiin hymykuviin (ainakin toivottavasti :D) ennen sitä kiukkupostausta! 







Miten joku voikin olla noin ihana pieni virnistelijä? Mä vaan rakastan tuota neitiä maailman eniten! Tiara on muuten nykyään sitä mieltä et päikkärit on ihan liian nähty juttu, niitä ei tartte nukkua ku pari kertaa päivässä puoli tuntia kerrallaan.. Mut se on ihan okei ainakin toistaiseksi koska se ei oo vaikuttanu Tiaran pirteyteen ja iloisuuten mitenkään ja yöt kumminkin sujuu ihan hyvin. Pakko muuten laittaa teillekin ihana biisi jota kuunnellessa mulla tuli äsken itku; kuunneltiin tätä viime kesänä Oton kanssa rakenneultran jälkeen kun otettiin partsilla aurinkoa ja oli ihanan lämmintä ja oltiin just saatu tietää et meille tulee pieni tyttönen ja kaikki on hyvin masussa! Makoiltiin ja paijailtiin masua ja metsästettiin pieniä potkuja, apua ku mua itkettää! On toi pieni vaan niin ihana ja Otto kans<3


Nyt mä alan meikkailemaan, pian nimittäin ulos Saran ja Eliaksen kanssa ja sitten kauppaan ostelemaan safkoja huomiselle vappupiknikille. Miten te juhlistatte vappua? Ihanaa vappua kaikille, nauttikaa kauniista ilmoista!

lauantai 28. huhtikuuta 2012

Neuvolakuulumisia Viimeinkin!

Jep, semmosia olis nyt luvassa ja on niitä odotettukin! Vietettiinkin ihan hyvä tovi siinä neuvolatädin vastaanotolla juttelemassa niitä näitä ja Tiara huusi (siis iloisena) niin kovaa että raikasi varmaan muihinkin huoneisiin mutta eipä se mitään. Oli ainakin hauskaa niin neidillä kun neuvolatädilläkin ja mulla nyt tietysti myös. Tämmöstä tekstiä tuli korttiin tällä kertaa (ja ikää on nyt 7kk 1 vko/ suluissa 5kk mitat):

"Tiara kehittyy hienosti. Lattialla liikkuu kääntyilemällä. Ääntelee monipuolisesti. Varaa jaloilleen. Yöt nukkuu edelleen hyvin. Suloinen tyttö."

Pituus: 68,5cm (65cm)
Paino: 9015g (7780g)
Pipo: 44,9cm (43,3cm)

Musta tuntuu että mun omien korvien välissä Tiara oli kasvanu muka paljon enemmän ku tuli niin pitkä tauko noiden neuvolakertojen välille. Mä aattelin että pituus alkais jo seiskalla ja kiloja olis ainakin vielä puolikas lisää, mutta siis ei siinä mitään negatiivista ole että mitat oli noi, mua vaan naurattaa ku ite olin jo niin siinä luulossa että Tiara on muka niin "iso" tyttö jo vaikka sehän on ihan pieni vaaveli! Jotenkin en osannu suhteuttaa sitä että tässä iässä se kasvu on ehkä vähän hitaampaa jo kun mitä vaikka sillä 4-5kk välillä jonka jälkeen oltiin viimeksi neuvolassa. Mutta aivan huikeeta kyllä se että seitsemässä kuukaudessa Tiara on kolminkertaistanut painonsa ja kasvanut pituutta 22,5 senttiä! Nyt sen alkaa ymmärtää miksi pienet vauvat tarvii niin paljon unta, tottakai tollanen kasvumäärä väsyttää. Tässä ois vähän kuvia meidän kasvuhirmusta:

"Kyllä nyt on kiva kun sain levittää kaikki lelut lelukopasta!"

"Jee äiti ottaa kuvia!"

"Hahaaaa!"

"Tää tuolin luo ryömiminen ja sen jalan hakkaaminen on mun uus lemppariharrastus!"

"Läpsläpsläps tästä kuuluu maailman kivoin ääni!"

"Älä nyt häiritse äiti, mulla ja tuolilla on bisnekset kesken!"

"Mitähän tuolla on, voisin möngertää sinne seuraavaksi!"
Mä aattelin kuvata teille vähän Tiaran perusilmeitä, ne on nimittäin maailman hauskoimpia! Kuvasin hymyn, norminaaman, päristelyilmeen ja maiskutteluilmeen. Mä aattelin että nyt otan oikeen projektiksi Tiaran kiukkuilmeiden kuvaamisen kun sitä joku toivoi, aattelin et kerään nyt pari viikkoa kiukkukuvia ja teen sit kunnon kiukkupostauksen jos saan semmosia otettua. En tosin toivo että neiti nyt kiukkuais kauheesti, vaan pysyis omana pirtsakkana itsenään mutta eiköhän tässä parin viikon aikana pari väsykiukkua ainakin ilmene niin jos vaikka saisin kuvailtua! Se voi vaan olla vähän hankalaa koska jos toisella on suru puserossa niin yleensä ensimmäisenä mielessä on lohduttaminen eikä toisen kiusaaminen kameralla, mut jos vaikka Otto sitten ottaa kuvia ja mä lohdutan Tirriskää..

"HIHIHIII!"

"Moi!"

"prrrprrrrrtprryyrrrprrrrtprr"

"Maiskmaiskmaisk!"
Toi maiskuttelu on nyt joku ihan uus juttu ja se on niin siistiä että sitä pitää tehdä joka välissä. Meidän ruokahetket on venyny semmosiksi puolen tunnin mittasiksi entisen kymmenen minuutin sijaan kun Tiara maiskuttelee joka lusikallista aina ennen kun avaa suun seuraavalle. Mutta mihinpä tässä olis kiire valmiissa maailmassa, senkus maiskuttelee jos se on niin kivaa, tuskinpa se loppuelämäänsä syö ruokia maiskutellen. Ja onhan se aika söpön kuuloista ja näköistä vielä ton ikäiseltä, aikuisten maiskuttelu ei ole läheskään yhtä suloista! Sitten mulla olis vielä muutama kuvanen tuosta söpöliinistä ja neidin uudesta vappupallosta joka osoittautuikin suureksi menestykseksi vaikka luulin että pallero ei hiffais siitä vielä mitään. Mutta eipä ollut ainakaan turha ostos!

Tiara meni sängylle lukemaan kirjaa kun mä imuroin :D

"Älä nyt kuvaa äiti ku anna mä keskityn Pikku-Eetuun!"

"Naminaminami sukkahousua!"

"namnamnamnanmnam"

Kuka on maailman paras kuvaaja ja laittaa sormen eteen? MINÄ!

"Siis mikä IHME tää on!"

"Tää on siiiiiiiisti!"

"No nyt on kyl isin peli jännempi ku tää pallo mut voin mä heiluttaa samalla tätä!"
Neuvolan jälkeen piipahdin eilen Lindexillä ja tottakai sitten taas sorruin vähän shoppailemaan. Ostin Tiaralla kahdet supersöpöt leggingsit ja ihanan bodyn. Itselleni löysin niiin ihanan bikiniyläosan että oon maailman tyytyväisin, paras ikinä ja otin kuviakin itestäni se päällä mut en sit kumminkaan viitsikään tänne laittaa ettei tuu sanomista.. Mutta hieno se on! Tässä nää neidin uudet jutut:

Ihana kissabody, leopardileggingsit ja sit tommoset pallokuvioiset röyhelölegginsit, noi pallokuvioiset on tossa kuvassa väärinpäin et noi röyhelöt näkyy, etupuolella on semmonen valkonen rusetti myöskin :)
Nappasin aamulla myöskin pari kuvaa mun päivän asusta ja laitankin ne tähän loppuun nyt. Mä iskin päälle sen uuden kelta-oranssin topin ja voi vitsit että tuli heti pirtee fiilis siitä! Värikkäät vaatteet on ihan parhaita (ainakin näin kesällä, talvella vaatevalikoimassa on varppina taas mustaa, harmaata, ruskeeta ja beigeä :D)!


Hyi että on likanen peili, pakko mennä heti pesemään :D!
Päivän asu:
Nahkatakki ja toppi - H&M
Farkut - Zara
Kengät - Spirit Store
Tuubihuivi - Seppälä

Muhun on taas iskeny ihan järjetön kevätsiivousinto ja oon siivonnu kaiken lattiasta kattoon täällä parin päivän aikana. Ainoa mikä olis vielä edessä on ikkunanpesu, henkilökohtainen inhokkini mutta enköhän senkin saa hoidettua jotenkin. Ai että on ihanaa kun ei oo yhtään vaatettakaan vinossa vaatehuoneen pinoissa, tulee niin hyvä fiilis! Nyt mä alan meikkailemaan, ajattelin suunnata tonne rantabulevardille kävelemään ja ehkä ottaa kirjan mukaan ja istahtaa penkille lueskelemaan jos neiti nukkuu. Täällä on siis niin mielettömän hyvä ilma ettei oo tosikaan, eka kerta kun kävin nukuttamassa neidin partsille silleen et mulla oli vaan pelkkä toppimekko päällä ja ei ees tullu kylmä! Harmittaa vaan kun Otto on töissä niin ei voida nauttia tosta kesäsäästä yhdessä koko perhe, mut toivottavasti jatkuis huomennakin hyvät ilmat nii päästäis ulos koko konkkaronkka! 

Mahtavan aurinkoista viikonloppua kaikille! Ja kiitoksia runsaista postaustoiveista, nyt mulla onkin vaan valinnanvaikeus että missä järjestyksessä ne sitten toteuttelen mutta ainakaan ei ole tekemisenpuutetta, mikä on hyvä. Mut joo, moikkeliskoikkelis, nauttikaa auringosta!

torstai 26. huhtikuuta 2012

Aijaijaiipöööyyöööaijaijaihaiii

Otsikko on rakkaan tyttäreni keksimä, aika hieno vai mitä?! Yleisin ääni mikä Tiaralta tulee nykyään on "aijaijaaijaiijaiii", sattuukohan sitä johonkin.. Iloiselta se tosin aina kuulostaa tota hokiessaan ja säestää noita ääniä aina pienillä välipäristelyillä. Ihana! Muita suosittuja äännähdyksiä on mm. "babbaabbaabbaaa" "tätätättäätäättäää" ja "hauuuuuuhuuuhauuu". Niin ihanaa kun Tiara on alkanu metelöimään  enemmänkin ja kujerrusten ja kiljahdusten seuraksi on tullut ihan oikeita tavuäänteitäkin. Huomenna meillä on vihdoin luvassa se neuvola niin saa taas sitten tietää vähän mittojakin ja jutella neuvolantädin kanssa. Mä tykkään kauheesti käydä neuvolassa vaikka se ei ookaan niin ihmeellistä, mut jotenki se on vaan niin kivaa. Muita neuvolatykkääjiä?
               Eilen tännekin tuli vihdoin upee kevätkeli ja ei edes pahemmin tuullut niin oli kyllä mukava käydä lenkillä. Kierrettiinkin vissiin meidän pisin lenkki ikinä Saran kanssa ja aikaakin vierähti reilut kaksi tuntia. Tiara ihmetteli hereillä vaunuissa koko lenkin ajan ja mm. söi lapasiaan ja haalarinsa vetoketjua. Onneksi oli niin lämmintä ettei haitannut että lapasetkin kastui kuolasta. Ja vaikka Tiaralla ei ollut päällä kuin sisävaatteet+collegehaalari niin neiti oli aivan hikinen, musta tuntuu että ehkä pitäis alkaa vähentämään ton lämpöpussin käyttöä pikkuhiljaa kun sieltä tuntuu aina kurkistelevan hikinen Tirriskä. Nää kevätilmat on jotenkin vaan niin hankalat ton lapsen pukemisen kannalta, mutta noh, ehkä kohta tulis pysyvästi lämmintä niin ei ois nii hankala miettiä joka aamu että mitä sitä pukee päälle. Mutta tässäpäs vähän meidän ulkoilukuvia, osa by Sara ja osa mun omia räpsimyksiä.

Hilma ja Luci <3









Päivän asut:
Minä
Farkkutakki, aurinkolasit, toppi, bandana hiuksissa - H&M
Leopardineule - Ellos
Niitti-haaremihousut - ONLY
Tuubihuivi - Seppälä
maastokuvioinen laukku - Gina Tricot
Kengät - Spirit Store

Tiara
Haalari - Kappahl
Kypäräpipo - Name It
Punaraidallinen pipo - P.OP
Nallelapaset - Anttila
Plehat - Lindex
Sukkahousut - Tommy Hilfiger

Mä eilen "vähän" innostuin Tirriäisen päikkäriaikaan ja taiteilin itselleni sitten sotkuisen kiharapläjäyksen tukkaani. Musta siitä tuli ihan kiva mut kyllä siinä omia lyhkäsiä haivenia kiharrellessa tuli taas ikävä pidennyksiä. Mut mä aion pysyä vahvana ja olla sortumatta vaikka mulla oliskin teippiä ja hiuksia tuolla, haluun saada omat hiukset hyvään kuntoon ja kasvattaa pitkiksi ja pidennykset ei auta siinä projektissa ollenkaan. Heittäydyin jopa niin villiksi että laitoin punasta huulipunaa ja tykkäsin kyllä, mun mielestä se näytti kivan raikkaalta vaikken yleensä kauheesti huulia meikkaakkaan. Sovittelin vähän vaatteita kun en osannu millään päättää mitä laitan päälle shoppailureissulle, lopulta päädyin kyllä ihan eri vaatteisiin mutta mun mielestä noikin näytti ihan kivalta kun nyt kuvista kattoo, ainakin oli värikästä päällä. Mitäs tykkäätte?




Farkkuliivi - ONLYn farkkutakista itse tuunattu
Mintunvihreä toppi - Gina Tricot
Vaaleanpunainen hame - TopShop
Alushame  ja pinkit korkkarit - H&M
Valkoinen bandana - Jostain pikkukaupasta landelta, siinä on pinkkejä traktorin ja pyörän kuvia mut ne ei vaan näy tossa :D
 

Mentiin illalla Oton, Tiaran ja Simo-kummisedän kanssa Itikseen katsomaan pojille silmälaseja ja mäkin sitten nappasin muutaman ostoksen mukaani H&M:ltä. Mä oon niin innostunu nyt kesäväreistä että itteenikin hämmentää, mutta eikai värikkäissä vaatteissa mitään pahaa ole, mun mielestä ainakin näyttää kivalta rusketuksen kanssa. Nyt on hakusessa vielä täydelliset bikinit ja juhlamekko kun on tulossa parit ylppärit joihin meidät on kutsuttu. 
                 Mä alunperin aioin ostaa Itiksestä Yves Rocherin itseruskettavaa suihketta, mutta Itiksen Yves Rocher olikin remontissa tai jotain eikä se ollut auki niin en sitten saanutkaan sitä. Vähän harmittaa, se on osoittautunu parhaaksi itseruskettavaksi mitä oon koskaan käyttäny! Tuoksu on hyvä, väri tulee nopeesti ja on helppo levittää tasaisesti. Mutta jouduin nyt sitten tyytymään johonkin Lorealin uutuus vaahto-itseruskettavaan, saapas nähdä onko siitä mihinkään. Pitää varmaan tilata netistä sit sitä Yves Rocherii, mä vaan olisin halunnu sen heti käyttöön niin siksi olin sinne kauppaan menossa. Mutta tässä ois vähän näitä ostoksia:



Loreal Sublime Bronze Golden Tan -vaahto ja sitten tossa on toi mun meikkivoide kun siitä on kyselty aina välillä, eli Lorealin True Match Minerals, ihan paras!
Loppukevennykseksi mulla ois vielä muutama kuva ilopilleriTiarasta:








Sit mä mietin sellasta, että alle kahden viikon päästä on But I'm a human not a sandwichin 1-vuotissynttärit (apua!) joten aattelin että teen synttäriviikon ajan jokapäivä pelkästään toivepostauksia! Joten laittakaapas tuonne kommenttiboksiin villeimmätkin toiveenne niin mä toteutan sitten seitsemän toivepostausta ja tietysti sitten teen jonkinlaisen synttäripostauksenkin. Ihan rohkeesti vaan mitä mieleen juolahtaa, musta tuntuu että oon viimeaikoina tehny vaan niin paljon tylsiä arkipostauksia että varmaan tekin haluatte jotain vaihtelua välillä. Hauskaa päivää kaikille!